In english



Bio

Nelly Sandiia: Musiikinteknologi, muusikko, laulaja ja lauluntekijä.
Työskennellyt mm. äänittäjänä & ohjaajana ja kaikinpuolin äänityöläisenä, tehnyt mm. radiomainoksia. Uusimpia kappaleita on kuultavissa sivulta musiikki , siellä on kahdeksan kappaletta.

”Tervehdys Uuteen Vuoteen 2012! Viime vuosi olikin mielenkiintoinen. Uusia töitä, haasteita ja Tosi Haasteita, nyt on vastassa uusi vuosi ja uudet kujeet.

Olen musiikissa mukana edelleen, laulutunteja olen ottanut kausiluontoisesti 1998-2010, nykyään haluan hakea omia vapauksiani asiassa. Valmistuin äänipuolelta 2011. Olen siis musiikinteknologi. Opiskelut veivät veronsa ja nyt otan hieman rennommin ja katselen vähän ympärilleni. Seuraava askel on siis kohti tuntematonta.

Musiikin lisäksi olen tehnyt myös muuta. Olen käynyt myös mm. Lahden kansanopiston teatterilinjan, mikä olikin yksi elämäni parhaimmista vuosista! Olen opiskellut näyttämötyötä niin vuoden täyspäiväisessä koulutuksessa kuin erillisillä kursseillakin ja ollut mukana kesäteattereissa. Improvisaatiokursseilta olen hakenut inspiraatiota ja vapautta olla luova ja kekseliäs. Viime vuonna hain erilaista luovuutta myös mm. sisustusrakentamisen kurssilta. Joskus on vapauttavaa tehdä ”ihan jotain muuta!”.

Kirja on tullut kirjoitettua, muutaman käsikirjoituksen olen kirjoittanut. Jopa toteuttanut. Mieleen on jäänyt hauskimpana Olavi Virran musiikkiin pohjautunut "mini-musikaali" jonka käsikirjoitin ja ohjasin neljälle laulajalle.

Luovuus on elämän suola sekä sokeri, ja ideointi ikuista!

Viime vuonna sain myös mahdollisuuden kehittää live-miksaajana itseäni ja tokihan tartuin tilaisuuteen. Sehän onkin kivaa! Keikkailua siis tälläkin tavoin on ehkä tulevaisuudessakin tiedossa. Toivottavasti!

Olen itse, laulajana, tehnyt monipuolisesti keikkoja, tilaus mielenkiintoisimmasta päästä oli Lahteen yhden parin häihin, jonne toivemusiikkina oli Nirvanan, CMX:n ja Mikko Kuustosen musiikkia! Samaan tilaisuuteen tehtiin ystävän kanssa myös improvisaatio-pläjäys ja oli kyllä mahdottoman mukavaa. Kaikenlaisia pienempiä ja tilapäisempiä keikkoja on tullut tehtyä, ja myös bändissä lauloin muutaman vuoden. Meillä oli ihana kellarikämppä ja hienoja keskusteluja, musiikki soi ja nauru raikui. Mikäs sen mukavampaa!

Haaveilen tällä hetkellä ehkä jostain uudesta, rokkaavasta menosta, ja juurekas on juurekas. Juurekkaat on terveellisiä.


Opinnäytetyönäni tein projektin ”karkuteillä”, koska päätin, että kun olen turvallisella kokeilumaaperällä, kokeilen. Halusin laajentaa oppimista ja osaamistakin sovituksien ja tuottamisen puolelle. Eli lista taitaa kuulua nykyään laulaja-lauluntekijä, muusikko, säveltäjä, sanoittaja, sovittaja, tuottaja, äänittäjä, miksaaja? No, en tiedä, siihen on vielä matkaa osittain paljonkin, mutta nyt katsotaan mitä tulevaisuus tuo. Jokatapauksessa uskon pieniin riskeihin. Ne antavat ottaessaankin, koska niistä oppii valtavasti, lopputuloksesta riippumatta. Uskon matkaan enemmän kuin päämäärään.

Ja juurikin siksi, on hyvä katsoa myös vuotta 2012 matkana ja miettiä, mihin kaikkeen sitä uskaltaakaan hypätä tänä vuonna. Jos pelkää epäonnistumisia, ei voi kulkea kuin jo kuljettuja latuja, ja pelata vain varman päälle. Mitä siis kuljetaan tänä vuonna, on hieman arvoitus, mutta annetaan tilaa elämälle ja katsotaan. Toivotaan siis rohkeasti onnistumisia!

Terveisin Nelly Sandiia, maailmanlopun vuotena, noin 2012”

Koulutusta ja kurssitusta mm.:

2008-2011: Koulutuskeskus Salpaus, musiikin teknologia
2009 ->: Lahden Consis, rytmimusiikki/laulu

Laulu, yksityitunnit:
1998-2010 Yksityisiä laulutunteja
2002-2003 pop-jazz-laulukurssit (yht.40 h) Lahden kesäyliopisto
2004-2005 Lahden konservatorio 1 vuosi, klassinen laulu

Lisää:
2010 Lahden kansanopiston musiikkiseminaari: sovitus
2008 Lahden kansanopiston musiikkiseminaari, 3/3, teoria&solfa I , kenraalibasso kirjoitus&soitto.
2006 Artistikoulutus (musiikin markkinointi, esityksiä ja esiintymiskoulutuksia)
2000-2001 Lahden kansanopiston teatterilinja (näyttelijän työ)
1998-1999 Tampereen komediateatterin iltalinja (näyttelijän työ)

Nelly Sandiia on myös käynyt muita esiintymis- ja ilmaisukoulutuksia, mm. muutaman Stella Polariksen improvisaatiokurssin 2004-2005 ja 2010, sekä musiikki-improvisaatikurssin 2008, ja ollut nuorempana mukana myös kesäteattereissa Loviisassa ja Ylöjärvellä, vuosina 1996-1999. Tehnyt myös improkeikkoja, ja myös muutaman tappelustuntin!

Toivottavasti tulevaisuuteen kuuluu väriä ja monipuolisuutta, luovuutta ja sekä vanhoissa jutuissa kehittymistä, että uusia juttuja!