|
|
Keikat
Nelly Sandiia on esiintynyt mm. Loviisassa, Lahdessa ja Tampereella, ja tehnyt monipuolisesti keikkoja, tilaus mielenkiintoisimmasta päästä oli Lahteen yhden parin häihin, jonne toivemusiikkina oli Nirvana, CMX ja Mikko Kuustonen! Hän on tehnyt töitä tilapäisten kokoonpanojen kanssa kuoron soolo-ohjelmasta cocktail-tilaisuuksiin ja bändien kanssa kylpylän lavalta pieneen baariin, keikkaa siis akustisesti pienellä kokoonpanolla pubissa.
Sooloilun lisäksi Nelly Sandiia lauloi vakituiseen pari vuotta rock&blues-bändissä Hamilton Jones ja keikkaakin ehti HJ heittää mm. Ikaalisissa sekä kylpylässä että Ikahovissa, Jamijärvellä ja muissa lähikunnissa. Ohjelmistoon kuului esimerkiksi CCR:ää, Vaughania, B.B.Kingiä ja Van Morrisonia.
Lähivuosien juttua oli myös akustinen duo, missä oli niin suomi-rokkia, kun ulkomaalaisempaakin rokkia, mutta se ikävä kyllä kaatui opiskelun tuomiin kiireisiin.
Hän lauloi myös lahtelaisen Swing it!:n riveissä, minkä kanssa oli syksyn 2009 konsertti ja muutamia muita keikkoja, sekä oopperan kuorossa, minkä kanssa tuli tutustuttua lähemmin kulttiteokseen Carmina Burana.
Kuuntele musiikkia www.myspace.com/nellysandiia
Katso keikkakuvat myös myspacesta!
|
|